Osastojen välinen salibandyturnaus 8.9.2018

Lahden 2 joukkue voitti säbämestaruuden 2018

 

Isäntäkaupunki Lahden osasto 059 oli ykkönen jo perinteeksi muodostuneessa Sähköliiton osastojen välisessä salibandyturnauksessa 8. syyskuuta. Lahden Sähköalantyöntekijät otti näin ensimmäisen kiinnityksen vakuutusyhtiö Turvan lahjoittamaan palkintopokaaliin. 

 

Vuodesta 2015 kiertänyt pokaali on käynyt jo kahdesti Raahessa (v. 2015 ja 2016) ja kerran Oulussa (v. 2017). Pokaalin saa lopulta omakseen se Sähköliiton ammattiosasto, joka voittaa kolme kertaa osastojen välisen salibandyturnauksen. 

 

Turnaus pelattiin tuttuun tapaan Lahden Energiahallilla. Mukana olivat viime vuotisista joukkueista kaikki muut paitsi Varkaus, joka joutui perumaan osallistumisensa viime hetkellä pelaajapulan takia. Turnauksen avasi Sähköliittoa paikan päällä edustamassa ollut Juha Lujanen. 

 

Runkosarjassa pelattiin yhteensä 21 peliä, joissa peliaika oli 1 x 20 min. Mitalipeleissä pelattiin puolestaan kaksi erää (á 15 min). 

 

Pronssiottelussa kohtasivat Raahen Sähkömiehet 094 ja Kouvolan Sähkötyöntekijäin osasto 029. Alkuturnauksen vahvasti pelannut Kouvola joutui mitalipelissä taipumaan kaksinkertaiselle mestarille Raahelle maalein 13-4. Pronssipelin tehokkain pelaaja oli Raahen Sakari Lehtola tehoin 3+3. Kouvolan paras pistemies oli puolestaan Henri Kiviranta, jonka tehot pronssipelissä olivat 0+1. Raahe sijoittui siis viime vuoden tapaan kolmanneksi, ja Kouvola paransi sijoitustaan viime vuotisesta yhdellä sijalla ollen tällä kertaa neljäs. 

 

Turnauksen voitosta taistelivat Lahti ja Oulun Sähkötyöntekijäin Ammattiosasto 001. Finaalissa hallitseva mestari Oulu pyöritti peliä, mutta ei ensimmäisessä erässä pystynyt murtamaan Lahden puolustusta. Toiseen erään lähdettiin maalein 3-0 Lahden hyväksi. Viimeisenä lukkona Lahden maalissa toimi Timo Kousa, joka joutui puolustajien merkkausvirheiden takia antautumaan viimeisen erän lopussa kahdesti. Lahti käytti harvat maalipaikkansa tehokkaasti, ja vei lopulta voiton maalein 7-2. 

 

Pistepörssin voiton jakoivat runkosarjan jälkeen Kouvolan Henri Kiviranta (12+5), Oulun Aleksi Ruonakangas (8+9) ja Lahden Jani Vahtera (8+9), joten turnauksen paras pelaaja päästiin ratkaisemaan vasta mitalipeleissä. Finaalin jälkeen palkinnon nappasi itselleen Vahtera tehoin 3+2.   

 

Lahden joukkue oli silminnähden ilahtunut voitostaan. Aiempina vuosina joukkueella on ollut maalinteko-ongelmia. Nyt Lahti oli koonnut turnausta varten kaksi joukkuetta, joista toinen onnistui viemään voiton. Lahden toinen joukkue sijoittui viidenneksi. Kuudenneksi sijoittui Porvoon Sähkötyöntekijät 043 ja seitsemänneksi Lappeenrannan Seudun Sähköalantyöntekijät 022. Lahden voittajajoukkueessa pelasivat konkarit Matti Parikka (kapteeni), Jarkko Hellsten, Tuukka Leppänen, Mikko Haapasalo, Henrik Kokkonen ja Timo Kousa sekä ensikertalaiset Jussi Jokela, Jani Vahtera ja Jarmo Leman. 

 

Turnauksen järjestelyistä vastannut Lahden Sähköalantyöntekijät kiittää kaikkia osallistuneita joukkueita reilusta pelistä. 

 

Turnaus numeroina:
- 160 tehtyä maalia
- 7 joukkuetta
- 63 pelaajaa
- 480 pelattua minuuttia
- 30 jäähyllä istuttua minuuttia

Runkosarjan taulukko
JoukkueetOttelutVoitotTasapelitHäviötTehdyt maalitPäästetyt maalitPisteet
Lahti 2

6

4

2

0

23

8

10

Oulu

6

5

0

1

28

8

10

Raahe

6

3

1

2

23

16

7

Kouvola

6

3

0

3

21

20

6

Lahti 1

6

2

1

3

10

19

5

Porvoo

6

2

0

4

20

16

4

Lappeenranta

6

0

0

6

9

47

0